Oikeasti lomalle, Oulujärvelle
retkelle, kalalle tai mökkiin
Etusivu
Ajankohtaista
Ota yhteyttä
Ärjän mökit
Vierasniemi
Yleistä Ärjästä
Risteilyt
Hinnasto
Kuvat
Vierasniemi

Vierasniemi on toiminut Kajaani Oy:n ja sitä seuranneiden yhtiöiden edustuspaikkana.

Nyt pystymme tarjoamaan mahtavat puitteet perhejuhliin, virkistystapahtumiin, asiakastilaisuuksiin, polttareihin...
Tilojen vuokraaminen ja venekuljetukset yhdessä tai erikseen. Venekuljetuksien yhteyteen saadaan helposti liitettyä kalastusta lähes merellisissä olosuhteissa, esimerkiksi leikkimielinen uistelukilpailu. Venekuljetus voidaan järjestää Oulujärven satamista asiakkaan toivomusten mukaan, esimerkiksi Kajaanista, Kalkkisillan laiturista. Kalkkisillan laiturista lähdettäessä nähdään koko Kajaaaninjoen alajuoksu, Palta- ja Koutaniemen rantoja sekä Palta- ja Ärjänselkää.

Kertalämmitteinen Aito-kiuas vaatii reilun lämmitysajan, mutta palkitsee vaivannäön makeilla löylyillä.


Sauna

Ruokailun järjestämiseen on iso takkatupa, josta mahtavat näkymät sekä etelään että pohjoiseen Ärjänselälle.
Takkatuvassa on puuhellalla varustettu keittiö
.



Yöpymismahdollisuus kahden makuuhuoneen(2+2+1) vierasmajassa sekä takkatuvan "emännän huoneessa" (2).


Turvallisin paikka rantautumiseen MS Vuohengilla on mökkikylän laituri. Noin 2,5 km kävelymatka mökkikylän läpi ja mahtavan etelärinteen reunustaa antaa mukavasti liikuntaa ja mahdollisuuden tutustua Ärjänsaareen.
Tarvittaessa Vuohengin Retket lämmittää saunan ja kantaa pesuvedet valmiiksi.
Vierasniemessä ei ole kaivoa, ruokavesi joudutaan kuljettamaan Ärjän mökkikylän kaivosta tai matereelta.

Etusivu
Ajankohtaista
Ota yhteyttä
Ärjän mökit
Vierasniemi
Yleistä Ärjästä
Risteilyt
Hinnasto
Kuvat